Hyvän mielen perjantai-päivä

Eilen oli IHANA perjantai!

Työpäivä oli kaksi tuntia tavallista lyhyempi, koska sain käydä ottamassa työhön liittyvän rokotuksen työajan puitteissa. Ehdin hakemaan Kultatyttöni tavanomaista aikaisemmin päivähoidosta, vaikka ohikulkumatkalla eksyin vielä tutustumaan lähinurkillemme perustettuun kivijalkaputikkiin. Putiikki oli mitä herttaisin eksoottisine elintarvikkeineen ja design-sisustus-/lahjatavaratuotteineen. Sympaattinen myyjätär haastatteli minua englanniksi: How did you find our shop? Are you a student? You look SO young! Do you like cooking? What kind of food do you like to cook? Ja niin edelleen. Sain vielä kaupanpäällisiksi mukaan jotain maustekastiketta ja jotain ennennäkemättömiä hedelmiä, jotka myöhemmin smana päivänä upposivat Kultatytön suuhun.

Hieman erilaiseksi olisi varmasti muodostunut tuo kaupassakäyntikokemus jos myyjä olisi ollut kantasuomalainen:
- Hei! Voinko auttaa jotenkin?
- Kiitos katselen vain.
- Kiitos ja hei hei!
...

Aiemmin samana päivänä soitin vanhalle ystävälleni - kutsuin tapaamaan meitä ensi viikolla vanhoilla nurkilla vieraillessame. Hän kertoi nähneensä minusta edellisenä yönä unta ja lupasi tulla meitä tapaamaan: Ihana nähdä sinua!

Putiikilta päiväkodille huomasin polkevani hymy korvissa.

Valoa riittää jo pitkälle iltapäivään.

Tästä se hyvä viikonloppu alkaa!

Debytoi runoilijana

Nuoren voiman liitto on jatkanut Debytoi runoilijana -kilpailun osallistumisaikaa 10.2. saakka, vielä ehdit mukaan! Kaikenikäisten kirjoittajien runot ovat tervetulleita. Lue lisää täältä.

Jakakaa kokemuksenne varhaiskasvatuksen laadusta. Nyt on mahdollisuus vaikuttaa ;)

"Opetus- ja kulttuuriministeriössä on valmisteilla nykyisten lasten päivähoitoa koskevien säädösten uudistaminen. Asiaa valmistelee työryhmä, jonka määräaika päättyy 28.2.2014. - - Myös varhaiskasvatusikäisiä lapsia ja lasten vanhempia tai huoltajia halutaan kuulla. Siksi Sinulla varhaiskasvatuspalveluissa olevan lapsen isänä, äitinä tai huoltajana on mahdollisuus ottaa osaa varhaiskasvatuksen kehittämiseen tämän kyselyn kautta. Kyselyn tuloksia tullaan käyttämään säädösvalmistelun ja varhaiskasvatuksen laajemman kehittämisen tärkeänä taustatietona. Vaikuta varhaiskasvatukseen -kyselyn tulokset julkaistaan opetus- ja kulttuuriministeriön toimesta keväällä 2014."

https://www.webropolsurveys.com/Answer/SurveyParticipation.aspx?SDID=Fin735259&SID=99614bad-686e-4c08-b0e4-c414698ce752&dy=743680006


Vastaamisaikaa vielä tämä ja huominen päivä!

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _


Omat vastaukseni eivät varmaan näytä työryhmän silmissä kovinkaan hyviltä, kun suurin osa vastauksista oli "jokseenkin eri mieltä", "täysin eri mieltä" tai "en osaa sanoa". Eniten tyytmättömyyttä hoitopaikaka kohtaan meillä aiheuttaa tiedonkulkuongelmat ja yhteydenpidon vähäisyys päiväkodin henkilökunnan ja meidän vanhempien välillä. Harvoin saamme muuta tietoa päivän kulusta kuin, että "hyvin meni päivä". Voi olla, että hoito ja varhaiskasvatus päiväkodissa onkin laadukasta ja lapsen tarpeita yskilöllisesti huomioivaa, mutta tästä ei saa mitään käsitystä, kun asioita ei jaeta meidän vanhempien kanssa.

Lapsemme siirtyi päiväkodin sisällä toiseen ryhmään loppiaisen jälkeen, koska edeltävässä (pienimpien lasten) ryhmässä oli tunkua tulijoista. Me vanhemmat emme ole vieläkään saaneet henkilökunnalta tietoa uuden ryhmän puhelinnumerosta, viikkoaikataulusta (esim. viikkojumpan ajankohta), emmekä ruokailu- ja nukkumisjärjestelyistä uudessa ryhmässä. Puhelinnumero löyti onneksi netistä ja lapsi on osannut kertoa siirtyneensä yläsängystä alasänkyyn ja syöttötuolista pieneen tuoliin. Onko henkilökunnalla niin kiire, ettei ehditä kertoa asioista, vai onko toiminnassa jotain salailtavaa?

En voi myöskään sanoa saaneeni tukea vanhemmuuteeni, mikä lienee yksi varhaiskasvatuksen ihanteista ja tavoitteista nykypäivänä. Tosin en tiedä, koenko sellaista tukea edes tarvitsevani. Lapsen kasvatuksesta ei ole käyty muita keskusteluja muuta kuin keskustelulle erikseen varattuina vasu- (eli varhaiskasvatussuunnitelma) keskusteluaikoina. Syksyllä esitimme kaksi yksilöllistä toivetta vasu-keskustelussa: 1) lapsemme ei juo maitoa ja 2) päiväkodissa voitaisiin tarjota lapsellemme kirjainten opetteluun liittyviä virikkeitä, kun hän on ollut niistä kiinnostunut poikkeuksellisen aikaisin. Joulukuussa pidetyssä vasu-keskustelussa kävi ilmi, ettei kumpaakaan toivetta oltu huomioitu...

Lapsemme on onneksi jonossa toiseen (yksityiseen) päiväkotiin. Sinne on kuulemma niin pitkä jono, ettei hän pääse välttämättä aloittamaan siellä vielä ensi syksynä, vaikka ollaan oltu jonossa jo keväästä 2013 saakka.

Toivottavasti teillä muilla on parempia kokemuksia päivähoidosta/varhaiskasvatuksesta ja toivottavasti asiat ovat oikeasti paremmin kuin miltä ne ulospäin näyttävät.
Toivottavasti tämän kyselyn vastauksilla on edes jonkinlaista painoarvoa varhaiskasvatuslakia uudistettaessa!

Haluatko julkaista runosi?

Nyt se on mahdollista!

Kantarelli Publishing kerää (pöytälaatikko)runoja julkaistavaksi ajatuksella runo vuoden jokaiselle päivälle eli yhteensä 365 runoa. Yli 40 runoilijaa ja yli sata runoa on jo kasassa, mutta vielä mahtuu mukaan! Voit lukea lisää projektista Kanttarelli Publishingin sivuilta:


Julkaisijoilta on kuultavissa myös Ylelle annettu radiohaastattelu, johon löydät latauslinkin täältä:

Osallistu sinäkin, niin tein minäkin :)

Äitiyden tuntoja

2-vuotias tyttäreni aloitti päiväkodin elokuun alussa. En missään nimessä ajattele, että päiväkoti olisi lapsellemme kotihoitoa parempi ratkaisu. Luulenpa, että arkiaktiviteetit ja sosiaaliset suhteet (sekä tietysti ruoka) olisivat jopa paljon monipuolisempia jos hoitaisimme lasta kotona. Lapsemme on päivähoidossa yksinkertaisesti siitä syystä, että se antaa meille vanhemmille mahdollisuuden tehdä työtä ja ”ansaita leipämme”. (Miksi sitten haluamme keskittyä työntekoon tässä pikkulapsivaiheessa, on liian laaja aihe tässä kirjoituksessa käsiteltäväksi)

Päivähoidon aloittamisen myötä olen saanut omaakin mieltäni vaivaamaan iänikuisen ristiriidan, jota varmasti vatvotaan kaikkialla, missä valinnan mahdollisuus kotiäitiyden ja työnteon välillä on olemassa. Vaikka työssä käyminen tuntuu itselleni tärkeältä ja merkitykselliseltä, on minulla jatkuva syyllisyys siitä, että olen töissä - poissa lapseni luota - viitenä päivänä viikossa. Toinen äiti-ihminen heitti tätä ääneen pohtiessani ilmaan kommentin: "Tuntisit syyllisyyttä joka tapauksessa!" Syyllisyyttä tai ei, mikä vääjäämättä on toisin, kun lapsi on muualla hoidossa:

Ensimmäinen asia. Yhteistä aikaa jää TODELLA VÄHÄN!
Siitä kärsii niin vanhempi kuin lapsikin - ikävä on molemminpuoleista. Yhdessäoloaika muotoutuu erilaiseksi: kun olen kotona, lapsi on enemmän kiinni minussa ottaen takaisin sitä läsnäoloa ja läheisyyttä, jota vaille on jäänyt hoitopäivän aikana. Välillä, kun lapsi purkaa patoutunutta uhmaa/kiukkuaan, toivoisi, että olisi edes tämä vähäinen yhdessäoloaika mukavaa ja auvoisaa. Usein sitä on työpäivän jälkeen niin puhki, ettei jaksa olla henkisesti täysin läsnä lapselle ja innostua hänen asioistaan. Sekin harmittaa. Sitä toivoisi, että se vähäinen aika, mikä jää lapsen kanssa vietettäväksi, olisi ”laatuaikaa”. Mutta minkäs teet, jos olet työpäivän jälkeen kaikkesi antanut?

Toinen asia. Kokonaisia kotipäiviä arvostaa ihan eri lailla kuin äitiys- ja vanhempainvapaan aikana.
Nyt haluan viettää lähes kaiken mahdollisen vapaa-aikani lapsen kanssa. Täysin omaa aikaa (= ei työssä eikä perheessä) saadakseni käyn maalaamassa yhtenä iltana viikossa ja siitäkin kannan syyllisyyttä.

Kolmas asia. Vieraantuminen lapsen arjesta.
En saa valita/vaikuttaa/tietää, minkälaisia asioita lapsi kohtaa hoitopäivän aikana ja miten niitä käsitellään hänen kanssaan. Lapsen arjesta vieraantuminen koittaa eri asteisena varmasti jossain vaiheessa kaikille vanhemmille, mutta päivähoidossa käyvien lasten vanhemmille tämä tulee eteen aikaisemmin. Tiedä sitten, kuinka paljon kotona/vanhempien kanssa vietetty aika korreloi siihen, mitä asioita lapsi omaan elämäänsä ja ajatusmaailmaansa omaksuu. Joka tapauksessa hän altistuu elämälle ja hänen elämäänsä tulee asioita, joita hänen perhepiirissään ei ole. Lapsi on syntynyt minun kauttani, mutta en voi kontrolloida hänen elämäänsä. Tämän ajatuksen jatkeeksi sopinee ote Kahlil Gibranin teoksesta Profeetta:

Teidän lapsenne eivät ole teidän lapsianne.
He ovat Elämän kaipuun tyttäriä ja poikia.
He tulevat kauttanne mutta eivät teistä itsestänne.
Ja vaikka he asuvat luonanne, eivät he sittenkään kuulu teille.

Antakaa heille teidän rakkautenne, mutta älkää ajatuksianne.
Sillä heillä on omat ajatuksensa. - - .
Te voitte yrittää tulla heidän kaltaisikseen, mutta älkää yrittäkö tehdä heitä itsenne kaltaisiksi.
Sillä elämä ei mene taaksepäin eikä viivy menneessä päivässä.
Te olette jousia, joista lapsenne singotaan elävinä nuolina.


Meri kirjoitti aivan hiljan blogissaan näin sydäntäsärkevän kauniisti ja osuvasti valinnastaan hoitaa lasta kotona:

“Kotiäitinä tunsinkin yhtäkkiä jääväni sivuun kaikesta ja tulevani ikään kuin näkymättömäksi. Olen kuitenkin onneksi oppinut löytämään arvoni kestävämmästä lähteestä, ja vihdoinkin sydämessäni tuntuu siltä minkä olen päässäni tiennyt jo pitkään. Se mitä teen kotona, on paljon arvokkaampaa kuin voisin tehdä missään muussa ammatissa. Siis onhan nekin tärkeitä, mutta niissä en ole korvaamaton. On tosi monia, jotka voivat tehdä samoja asioita joita minä olen tehnyt työkseni, ja tehdä ne paremminkin. Kukaan muu kuin minä ei kuitenkaan voi olla äiti minun pienelle lapselleni. Päiväkodin hoitajat eivät voi hoitaa ja kasvattaa lastani minua paremmin.”

Äitinä jokainen on varmasti lapselleen korvaamaton. Merin kirjoituksen luettuani jäin pohtimaan, että jos lapsi kokee olevansa rakastettu ja hyväksytty vanhempiensa silmissä, saako hän tuosta tunteesta jotenkin vähemmän osakseen kuin jos hänen kanssaan vietettäisiin ne päivähoidossakin vietetyt tunnit? Haluaisin uskoa, että vanhempien rakkaus ja hyväksyntä sekä kotikasvatus kantavat lasta niiden päiväkotituntienkin yli. Haluaisin uskoa, että se, mitä vanhempi ja lapsi menettävät vanhemman käydessä töissä, on vain aikaa - ei kiintymystä tai luottamusta, vain aikaa.

Nyt menetän ison palan arvokasta yhdessäolon aikaa esikoiseni varhaislapsuudesta. Tästä kokemuksesta viisastuneena uskon, että jos tulen tähän tilanteeseen toisen kerran elämässäni, haen suosiolla osa-aikatyötä. 3-4 työpäivää viikossa tuntuisi ihanneratkaisulta siinä vaiheessa, kun on töihin paluun aika vanhempainvapaan jälkeen. Nyt tunnen olevani liian paljon pois lapseni luota.

Syystä II

Syystä

Kuvat kuukauden takaa, kotoa ja reissusta.