Lapsen silmin

Kurkistus mainosmaailmaan 15 kk ikäisen lapsen silmin:
Esimerkit viimeisen parin viikon ajalta


"Haloo"

= täti puhuu puhelimeen


"Kukkuu"

= setä leikkii kurkistusleikkiä


"Pupu"

Prismassa näkyi pupuja joka puolella!


"Pupu"

= Ikean tuikusta mielleyhtymä pilttipurkin pupuun, you know it :D


Kuvat lainattu: 1. Cosmon paperimainos, 2. Oikotien nettimainos, 3. Prisman kylttimainos, 4. Ikea.fi ja pilttipiiri.fi

Kysymyksiä ystävyydestä

Mitä on ystävyys?

Sitä olen viime aikoina miettinyt paljon. Ehkä siksi, että äitiys on muuttanut ystävyyssuhteiden "hoitamista" melko lailla. Ehkä siksi, että nämä ajatukset vaan aika ajoin tulevat eteen.

Jo vuosia minua on vaivannut monissa ystävyyssuhteissa (tai sellaisiksi pitämissäni suhteissa) asetelma, jossa minä olen yksin se aktiivinen yhteyttä pitävä osapuoli. Aina, kun olen yhteyksissä, kuuluu vastaus hei kiva kuulla susta anteeksi olen huono pitämään yhteyttä - kuulumiset - ollaan yhteydessä ja pitää nähdä/soittaa/kirjoittaa useammin!

Suurin osa "ystävistä" tai ystäviksi luulluista on sellaisia, että muuttunut elämäntilanne, välimatka tai kiireisemmät ajat osoittavat tärkeysjärjestyksen, eli läheisenä pitämäni ihminen ei jaksa/halua/välitä nähdä vaivaa yhteydenpitämiseksi. Minä olen halunnut pitää yhteyttä, "pitää kiinni" siitä, mikä on tärkeää. En tietystikään tahdo olla vaivaksi tai vaatia ystävyyttä, mutta mielestäni se juuri on ystävyyttä, että haluaa sitä toiselle osoittaa, pyytämättä. Eikö ystävyys perustu vastavuoroisuuteen? Eikö ystävyys ole jakamista ja halua kanssakäymiseen?

Tässä elämäntilanteessa kaipaan paljon ystäviä ja ystävyyttä. Perhe on se ykkösasia, mutta ei ainoa elämänsisältö! En jaa kaikkia asioita ja intressejä miehen tai 1-vuotiaan kanssa. En myöskään pysty panostamaan samalla lailla 100% yhteydenpitoon ystävien kanssa, koska aina pitää ottaa perhe huomioon esimerkiksi aikajärjestelyissä ja ehtiä huolehtimaan omista velvollisuuksista.

Eli nyt ollaan tilanteessa, jossa ystävyyssuhteita hoitanut osapuoli ei pystykään niitä hoitamaan. Tulos? Moni ihminen on ajatuksissa. Harmittaa, kun ei ehdi ottamaan yhteyttä - ja sitten kun ehtii, sitä miettii, haluaako se edes että otan yhteyttä. Ja jos haluaa, niin miksi siitä ei ole mitään kuulunut, vaikka silloin joskus aikaa sitten soitin tai kysyin kuulumisia, ei vastannut viimeisimpään tekstiviestiin. Voiko kysyä suoraan, haluatko olla tekemisissä?

Ystäviä menee ja tulee, se kai kuuluu elämään. Mutta mistä tietää, milloin on aika päästää irti? Luovuttaa. Uskoa, että ehkä olin sille joskus tärkeä, mutta en enää. Antaa toisen elämässä tilaa kaikelle sille uudelle, joka ohittaa arvossaan vanhan ystävyyssuhteen. Ja ehkä silti yrittää mielessään vaalia positiivista mielikuvaa tästä ihmisestä ja koettaa ymmärtää.

Onko joku muu paininut samanlaisten asioiden kanssa? Tai oletko itse niitä, jotka välittää, muttei osaa pitää yhteyttä? Minkälaisia asioita odotatte ystäviltänne? Mitä on lupa odottaa? Ja mitä on ystävyys? Jakakaa ajatuksenne, kaipaan niitä!