Esimerkit viimeisen parin viikon ajalta
"Haloo"
"Kukkuu"
"Pupu"
"Pupu"
Kuvat lainattu: 1. Cosmon paperimainos, 2. Oikotien nettimainos, 3. Prisman kylttimainos, 4. Ikea.fi ja pilttipiiri.fi
torstai 29. marraskuuta 2012
Lapsen silmin
Kurkistus mainosmaailmaan 15 kk ikäisen lapsen silmin:
Esimerkit viimeisen parin viikon ajalta
"Haloo"
= täti puhuu puhelimeen
"Kukkuu"
= setä leikkii kurkistusleikkiä
"Pupu"
Prismassa näkyi pupuja joka puolella!
"Pupu"
= Ikean tuikusta mielleyhtymä pilttipurkin pupuun, you know it :D
Kuvat lainattu: 1. Cosmon paperimainos, 2. Oikotien nettimainos, 3. Prisman kylttimainos, 4. Ikea.fi ja pilttipiiri.fi
Esimerkit viimeisen parin viikon ajalta
"Haloo"
"Kukkuu"
"Pupu"
"Pupu"
Kuvat lainattu: 1. Cosmon paperimainos, 2. Oikotien nettimainos, 3. Prisman kylttimainos, 4. Ikea.fi ja pilttipiiri.fi
lauantai 17. marraskuuta 2012
Kysymyksiä ystävyydestä
Mitä on ystävyys?
Sitä olen viime aikoina miettinyt paljon. Ehkä siksi, että äitiys on muuttanut ystävyyssuhteiden "hoitamista" melko lailla. Ehkä siksi, että nämä ajatukset vaan aika ajoin tulevat eteen.
Jo vuosia minua on vaivannut monissa ystävyyssuhteissa (tai sellaisiksi pitämissäni suhteissa) asetelma, jossa minä olen yksin se aktiivinen yhteyttä pitävä osapuoli. Aina, kun olen yhteyksissä, kuuluu vastaus hei kiva kuulla susta anteeksi olen huono pitämään yhteyttä - kuulumiset - ollaan yhteydessä ja pitää nähdä/soittaa/kirjoittaa useammin!
Suurin osa "ystävistä" tai ystäviksi luulluista on sellaisia, että muuttunut elämäntilanne, välimatka tai kiireisemmät ajat osoittavat tärkeysjärjestyksen, eli läheisenä pitämäni ihminen ei jaksa/halua/välitä nähdä vaivaa yhteydenpitämiseksi. Minä olen halunnut pitää yhteyttä, "pitää kiinni" siitä, mikä on tärkeää. En tietystikään tahdo olla vaivaksi tai vaatia ystävyyttä, mutta mielestäni se juuri on ystävyyttä, että haluaa sitä toiselle osoittaa, pyytämättä. Eikö ystävyys perustu vastavuoroisuuteen? Eikö ystävyys ole jakamista ja halua kanssakäymiseen?
Tässä elämäntilanteessa kaipaan paljon ystäviä ja ystävyyttä. Perhe on se ykkösasia, mutta ei ainoa elämänsisältö! En jaa kaikkia asioita ja intressejä miehen tai 1-vuotiaan kanssa. En myöskään pysty panostamaan samalla lailla 100% yhteydenpitoon ystävien kanssa, koska aina pitää ottaa perhe huomioon esimerkiksi aikajärjestelyissä ja ehtiä huolehtimaan omista velvollisuuksista.
Eli nyt ollaan tilanteessa, jossa ystävyyssuhteita hoitanut osapuoli ei pystykään niitä hoitamaan. Tulos? Moni ihminen on ajatuksissa. Harmittaa, kun ei ehdi ottamaan yhteyttä - ja sitten kun ehtii, sitä miettii, haluaako se edes että otan yhteyttä. Ja jos haluaa, niin miksi siitä ei ole mitään kuulunut, vaikka silloin joskus aikaa sitten soitin tai kysyin kuulumisia, ei vastannut viimeisimpään tekstiviestiin. Voiko kysyä suoraan, haluatko olla tekemisissä?
Ystäviä menee ja tulee, se kai kuuluu elämään. Mutta mistä tietää, milloin on aika päästää irti? Luovuttaa. Uskoa, että ehkä olin sille joskus tärkeä, mutta en enää. Antaa toisen elämässä tilaa kaikelle sille uudelle, joka ohittaa arvossaan vanhan ystävyyssuhteen. Ja ehkä silti yrittää mielessään vaalia positiivista mielikuvaa tästä ihmisestä ja koettaa ymmärtää.
Onko joku muu paininut samanlaisten asioiden kanssa? Tai oletko itse niitä, jotka välittää, muttei osaa pitää yhteyttä? Minkälaisia asioita odotatte ystäviltänne? Mitä on lupa odottaa? Ja mitä on ystävyys? Jakakaa ajatuksenne, kaipaan niitä!
Sitä olen viime aikoina miettinyt paljon. Ehkä siksi, että äitiys on muuttanut ystävyyssuhteiden "hoitamista" melko lailla. Ehkä siksi, että nämä ajatukset vaan aika ajoin tulevat eteen.
Jo vuosia minua on vaivannut monissa ystävyyssuhteissa (tai sellaisiksi pitämissäni suhteissa) asetelma, jossa minä olen yksin se aktiivinen yhteyttä pitävä osapuoli. Aina, kun olen yhteyksissä, kuuluu vastaus hei kiva kuulla susta anteeksi olen huono pitämään yhteyttä - kuulumiset - ollaan yhteydessä ja pitää nähdä/soittaa/kirjoittaa useammin!
Suurin osa "ystävistä" tai ystäviksi luulluista on sellaisia, että muuttunut elämäntilanne, välimatka tai kiireisemmät ajat osoittavat tärkeysjärjestyksen, eli läheisenä pitämäni ihminen ei jaksa/halua/välitä nähdä vaivaa yhteydenpitämiseksi. Minä olen halunnut pitää yhteyttä, "pitää kiinni" siitä, mikä on tärkeää. En tietystikään tahdo olla vaivaksi tai vaatia ystävyyttä, mutta mielestäni se juuri on ystävyyttä, että haluaa sitä toiselle osoittaa, pyytämättä. Eikö ystävyys perustu vastavuoroisuuteen? Eikö ystävyys ole jakamista ja halua kanssakäymiseen?
Tässä elämäntilanteessa kaipaan paljon ystäviä ja ystävyyttä. Perhe on se ykkösasia, mutta ei ainoa elämänsisältö! En jaa kaikkia asioita ja intressejä miehen tai 1-vuotiaan kanssa. En myöskään pysty panostamaan samalla lailla 100% yhteydenpitoon ystävien kanssa, koska aina pitää ottaa perhe huomioon esimerkiksi aikajärjestelyissä ja ehtiä huolehtimaan omista velvollisuuksista.
Eli nyt ollaan tilanteessa, jossa ystävyyssuhteita hoitanut osapuoli ei pystykään niitä hoitamaan. Tulos? Moni ihminen on ajatuksissa. Harmittaa, kun ei ehdi ottamaan yhteyttä - ja sitten kun ehtii, sitä miettii, haluaako se edes että otan yhteyttä. Ja jos haluaa, niin miksi siitä ei ole mitään kuulunut, vaikka silloin joskus aikaa sitten soitin tai kysyin kuulumisia, ei vastannut viimeisimpään tekstiviestiin. Voiko kysyä suoraan, haluatko olla tekemisissä?
Ystäviä menee ja tulee, se kai kuuluu elämään. Mutta mistä tietää, milloin on aika päästää irti? Luovuttaa. Uskoa, että ehkä olin sille joskus tärkeä, mutta en enää. Antaa toisen elämässä tilaa kaikelle sille uudelle, joka ohittaa arvossaan vanhan ystävyyssuhteen. Ja ehkä silti yrittää mielessään vaalia positiivista mielikuvaa tästä ihmisestä ja koettaa ymmärtää.
Onko joku muu paininut samanlaisten asioiden kanssa? Tai oletko itse niitä, jotka välittää, muttei osaa pitää yhteyttä? Minkälaisia asioita odotatte ystäviltänne? Mitä on lupa odottaa? Ja mitä on ystävyys? Jakakaa ajatuksenne, kaipaan niitä!
sunnuntai 28. lokakuuta 2012
Päivän kuva (26.10.)
Torstaina lapsi otti ensimmäiset askelensa, perjantaina maassa oli lumi, lauantaina sain kylään rakkaan ystävän ja sunnuntaina toisen, lähtivät samalla junalla. Viikonlopun päätteeksi annoin vielä äänen ja rustasin tämän.
torstai 25. lokakuuta 2012
perjantai 12. lokakuuta 2012
torstai 11. lokakuuta 2012
lauantai 6. lokakuuta 2012
perjantai 5. lokakuuta 2012
Päivän kuva
Tänään pitkästä aikaa oma iltameno. Iso tyttö kun pärjää hyvin jo kahdestaan isän kanssa.
Olin aivan päässyt unohtamaan, miltä näyttää dramaattinen iltataivas.
Olin aivan päässyt unohtamaan, miltä näyttää dramaattinen iltataivas.
keskiviikko 3. lokakuuta 2012
Päivän kuva
Päivän posti
Mikä ihana yllätys: kortti ystävältä, hyvää luettavaa sekä jotain odotettua lapselle!
... eikä yhtään mainosta saati laskua :)
Mikä ihana yllätys: kortti ystävältä, hyvää luettavaa sekä jotain odotettua lapselle!
... eikä yhtään mainosta saati laskua :)
Lokakuun kuvat
Bloggailu taas ollut sivuosassa pidemmän aikaa, kun arki pitää otteessaan, mukavalla tavalla.
Uumoilin tänne lokakuuksi Päivän kuva -tyyppisiä postauksia. Katsotaan, mitä saan aikaan :)
Uumoilin tänne lokakuuksi Päivän kuva -tyyppisiä postauksia. Katsotaan, mitä saan aikaan :)
tiistai 2. lokakuuta 2012
Päivän kuva
Viimeisen parin viikon aikana on vaivannut leivontavimma. Tänään Tiitiäisen päiväuniaikaan valmistui punajuuri-vuohenjuustopiiras.
NAM!
NAM!
tiistai 4. syyskuuta 2012
Hukassa
Perustin blogin viime kevään huumassa, jolloin tunsin oman erillisyyteni lisääntyneen sitten Tiitiäisen pikkuvauva-ajan. "Oma aika" on kyllä lisääntynyt huomattavasti vuoden takaiseen nähden, mutta tällä hetkellä tuntuu, että olen jotenkin hukassa itseltäni. Johtuneeko sitten Tiitiäisen vauva-ajan symbioosista, paikkakunnan vaihdoksesta, siitä, ettei ole omia harrastuksia, vai mistä lie.
Tajusin juuri hiljattain, että minua harmittaa se, ettei minulla ole tällä hetkellä samassa elämäntilanteessa olevia läheisiä ystäviä. Tuntuu, että aikaa olla tekemisissä omien ystävien kanssa on niin vähän, että tapaamiset ja puhelut tuntuvat jäävän pinnallisen kuulumisten vaihdon tasolle, niin, että todellinen kohtaaminen ja yhteyden tunne jää saavuttamatta ja yhteydenpidosta tulee köyhää.
Toki pienetkin hetket ystävien kanssa puhelimitse tai kasvokkain tuntuvat arvokkailta, virkistäviltä ja hyvältä tavalta purkaa ja jäsentää omaa elämää sekä olla kosketuksissa ulkopuoliseen maailmaan ja läheisiin ihmisiin. Silti kaipaan jotain siitä tavasta olla ystävä, mitä ystävyys saattoi olla ennen äidiksi tuloa. Tai sitten pitäisi olla enemmän (tai edes yksi!) läheinen äitiystävä.
Syksyn mittaan on meidän perheessä suunnitelmissa lisätä äidin omaa sekä vastaavasti Tiitiäisen ja R:n kesken viettämää aikaa, sillä pikkuhiljaa pitäisi alkaa luomaan pohjaa minun työhön palaamiselleni. Suunnitelmissa on järjestely, jonka turvin keikkailisin vuodenvaihteen jälkeen 2-3 (päivä)vuoroa viikossa R:n ollessa Tiitiäisen kanssa kotona ne päivät. Luulen, että minulle kodin ulkopuolella vietetty aika on lisääntyneessä määrin tervetullutta. Aion käyttää (vähäisen) oman aikani ulkoiluun, liikkumiseen, asioiden hoitamiseen ja varmaan myös ystävien tapaamiseen.
Olen viihtynyt hyvin kotiäitinä, ja ajatus töihinpaluusta tuntuu ainakin vielä toistaiseksi enemmän haikealta kuin houkuttelevalta. En halua kuitenkaan arvokkaiden oppieni ja kokemukseni kätilönä menevän hukkaan, vaan haluan ylläpitää ammattitaitoani ja siksi ottaa ainakin askelen työelämän suuntaan Tiitiäisen toisella ikävuodella.
Huomaan itsetuntoni alentuneen Tiitiäisen vauvavuoden aikana. Persoonallisuuteni tai kykyni tuskin ovat ainakaan huonontuneet vuoden aikana, mutta olo on tällä hetkellä kaikkea muuta kuin itsevarma. Se taasen johtunee vain siitä, että vuoden ajan olen toteuttanut lähinnä vaimon ja (tuoreen) äidin rooleja. En ole saanut onnistumisen kokemuksia harrastuksissa tai työn kautta. Hyvää palautetta asiakkailta tai työtovereilta ei kotiäidille heru. Kätilöys on vahva osa identiteettiäni ja kompetenssiani ja se osa minua on ollut ikään kuin nukuksissa äitiysloman alkamisesta saakka. Kätilötyön aihepiirit kiinnostavat ja työasiat käyvät ajoittain mielessä, mutta arjen ruljanssissa ei ole työasioiden ajattelemiseen juurikaan sijaa saati aikaa. Olen saanut huomata, ettei (ainakaan tätä) äitiä pahemmin kiitellä, vaikka sitä yrittää ja tekee parhaansa ihan kaikessa oman lapsensa ja perheensä puolesta. Toki lapsen hyvinvointi ja kehitys tuo hyvää mieltä ja on palkitsevaa äidille.
Onko teillä muilla äideillä ollut samansuuntaisia hukassa olon tunteita tai ajatuksia? Onko äitiys saanut teidät unohtamaan jotain puolia itsessänne tai onko jotakin todella konkreettisesti muuttunut äitiyden myötä? Koitteko palavaanne töihin uutena ihmisenä tai koitteko äitiroolinne muuttuvan töihinpaluun myötä?
Tajusin juuri hiljattain, että minua harmittaa se, ettei minulla ole tällä hetkellä samassa elämäntilanteessa olevia läheisiä ystäviä. Tuntuu, että aikaa olla tekemisissä omien ystävien kanssa on niin vähän, että tapaamiset ja puhelut tuntuvat jäävän pinnallisen kuulumisten vaihdon tasolle, niin, että todellinen kohtaaminen ja yhteyden tunne jää saavuttamatta ja yhteydenpidosta tulee köyhää.
Toki pienetkin hetket ystävien kanssa puhelimitse tai kasvokkain tuntuvat arvokkailta, virkistäviltä ja hyvältä tavalta purkaa ja jäsentää omaa elämää sekä olla kosketuksissa ulkopuoliseen maailmaan ja läheisiin ihmisiin. Silti kaipaan jotain siitä tavasta olla ystävä, mitä ystävyys saattoi olla ennen äidiksi tuloa. Tai sitten pitäisi olla enemmän (tai edes yksi!) läheinen äitiystävä.
Syksyn mittaan on meidän perheessä suunnitelmissa lisätä äidin omaa sekä vastaavasti Tiitiäisen ja R:n kesken viettämää aikaa, sillä pikkuhiljaa pitäisi alkaa luomaan pohjaa minun työhön palaamiselleni. Suunnitelmissa on järjestely, jonka turvin keikkailisin vuodenvaihteen jälkeen 2-3 (päivä)vuoroa viikossa R:n ollessa Tiitiäisen kanssa kotona ne päivät. Luulen, että minulle kodin ulkopuolella vietetty aika on lisääntyneessä määrin tervetullutta. Aion käyttää (vähäisen) oman aikani ulkoiluun, liikkumiseen, asioiden hoitamiseen ja varmaan myös ystävien tapaamiseen.
Olen viihtynyt hyvin kotiäitinä, ja ajatus töihinpaluusta tuntuu ainakin vielä toistaiseksi enemmän haikealta kuin houkuttelevalta. En halua kuitenkaan arvokkaiden oppieni ja kokemukseni kätilönä menevän hukkaan, vaan haluan ylläpitää ammattitaitoani ja siksi ottaa ainakin askelen työelämän suuntaan Tiitiäisen toisella ikävuodella.
Huomaan itsetuntoni alentuneen Tiitiäisen vauvavuoden aikana. Persoonallisuuteni tai kykyni tuskin ovat ainakaan huonontuneet vuoden aikana, mutta olo on tällä hetkellä kaikkea muuta kuin itsevarma. Se taasen johtunee vain siitä, että vuoden ajan olen toteuttanut lähinnä vaimon ja (tuoreen) äidin rooleja. En ole saanut onnistumisen kokemuksia harrastuksissa tai työn kautta. Hyvää palautetta asiakkailta tai työtovereilta ei kotiäidille heru. Kätilöys on vahva osa identiteettiäni ja kompetenssiani ja se osa minua on ollut ikään kuin nukuksissa äitiysloman alkamisesta saakka. Kätilötyön aihepiirit kiinnostavat ja työasiat käyvät ajoittain mielessä, mutta arjen ruljanssissa ei ole työasioiden ajattelemiseen juurikaan sijaa saati aikaa. Olen saanut huomata, ettei (ainakaan tätä) äitiä pahemmin kiitellä, vaikka sitä yrittää ja tekee parhaansa ihan kaikessa oman lapsensa ja perheensä puolesta. Toki lapsen hyvinvointi ja kehitys tuo hyvää mieltä ja on palkitsevaa äidille.
Onko teillä muilla äideillä ollut samansuuntaisia hukassa olon tunteita tai ajatuksia? Onko äitiys saanut teidät unohtamaan jotain puolia itsessänne tai onko jotakin todella konkreettisesti muuttunut äitiyden myötä? Koitteko palavaanne töihin uutena ihmisenä tai koitteko äitiroolinne muuttuvan töihinpaluun myötä?
torstai 9. elokuuta 2012
Syksyinen tuulahdus
Heinäkuu oli varsin helteetön. Jokin ilta saattoi nähdä hengityksen huuruavan. Eräänä iltana höyrysi sateen jäljiltä kostea asfaltti. Sadetta riitti kuuron verran likimain jokaiselle päivälle. Aamun kirkastuessa kauniina odotin innolla ulos lähtöä, mutta kun olimme valmiit lähtöön, oli taivas jo pilvessä tai satoi.
Eilen ja tänään on ilmassa ollut syksyn tuntu, tuulessa viileä raikkaus. Johan ensi viikolla koululaiset palaavat pulpettiensa ääreen! Syksy saapuu kesän jälkeen, jota ei oikein ollutkaan.
Meidän perheessä kesä- ja menokausi päättyy elokuun loppuun. Siihen mennessä on häät ja synttärit juhlittu, lomareissut tehty, kesävieraat palanneet koteihinsa. Mies aloittaa uudessa opinahjossa ja minä jatkan tutuissa, hiljalleen muuttuvissa kuvioissa Tiitiäisen kanssa kotona. On sellainen vaihe, että viihdyn tosi hyvin kotiäitinä! Tosin, en muista, milloin en olisi viihtynyt, vaikka välillä onkin ollut raskaampaa, väsyneempää.
Odotan jo vähän syksyä, rauhoittumista. Sitä, että ollaan vaan kotona keskenämme. Toki ihmisiä on ihana tavata, mutta ei ihan kesätahtiin ympärivuotisesti. Aloitamme myös uudessa vauvauintiryhmässä ja tutustutaan ehkä paikallisiin pikkuisiin.
Eilen ja tänään on ilmassa ollut syksyn tuntu, tuulessa viileä raikkaus. Johan ensi viikolla koululaiset palaavat pulpettiensa ääreen! Syksy saapuu kesän jälkeen, jota ei oikein ollutkaan.
Meidän perheessä kesä- ja menokausi päättyy elokuun loppuun. Siihen mennessä on häät ja synttärit juhlittu, lomareissut tehty, kesävieraat palanneet koteihinsa. Mies aloittaa uudessa opinahjossa ja minä jatkan tutuissa, hiljalleen muuttuvissa kuvioissa Tiitiäisen kanssa kotona. On sellainen vaihe, että viihdyn tosi hyvin kotiäitinä! Tosin, en muista, milloin en olisi viihtynyt, vaikka välillä onkin ollut raskaampaa, väsyneempää.
Odotan jo vähän syksyä, rauhoittumista. Sitä, että ollaan vaan kotona keskenämme. Toki ihmisiä on ihana tavata, mutta ei ihan kesätahtiin ympärivuotisesti. Aloitamme myös uudessa vauvauintiryhmässä ja tutustutaan ehkä paikallisiin pikkuisiin.
lauantai 21. heinäkuuta 2012
Arjen aarteita
Arvatkaas, kenen kanssa ollaan oltu marjassa?
Lähdettiin pienelle päiväkävelylle ennenkatsastamattomille poluille uudella kotipaikalla ja mitä löytyikään :)
Pitihän näitä vähän poimia mukaankin ja sopivat astiat löytyivät omasta takaa rattaista.
Lähdettiin pienelle päiväkävelylle ennenkatsastamattomille poluille uudella kotipaikalla ja mitä löytyikään :)
Pitihän näitä vähän poimia mukaankin ja sopivat astiat löytyivät omasta takaa rattaista.
sunnuntai 15. heinäkuuta 2012
Kesäinen tervehdys salaiselta äitiystävältä
Ihana salainen äitiystäväni lähetti minulle jo toisen "hemmottelupläjäyksen". Toukokuun paketti sisälsi makoisia herkkuja muutosta palautumiseen. Kesäkuun paketti taasen koostui seuraavista yllätyksistä:
Isoja greippituikkuja
Bergamottisuihkugeeli
Ravitseva mustikkakasvonaamio
Appelsiini kuorintanaamio
ja saatteeksi vielä suloinen pöllökortti
Tuoksut sopivat kesään ja tuotteet täydellisesti omiin pieniin hemmotteluhetkiin, joista kerroin kierroksen alussa näin sanoin:
"Hemmottelen itseäni suihkussa ja saunassa. Satsaan suihkugeelin laatuun ja tuoksuun, kuorin ihon hyväntuoksuisella voiteella. Saunassa sivelen saunahunajaa kasvoille ja vartalolle ennen löylyyn menoa. Joskus laitan saunan tai suihkun jälken vielä kasvonaamion. Herkuttelen tummalla suklaalla ja hedelmillä. Iloiseksi minut saa aurinko, värit, hymyt ja halaukset sekä tietysti oma lapsi :)"
Tuikut tulevat tarpeeseen niinä haikeina hetkinä, kun kesäillan valosta on luovuttava. Vielä en suo syksylle sijaa ajatuksissani, mutta kynttilöistä on varmasti iloa, sitten, kun hämärän hiipimistä syysiltoihin ei enää voi olla huomaamatta.
Mainittakoon vielä, että kyseinen lähetys saapui perille hyvissä ajoin kesäkuun puolella. Minä itse olen myöhässä kiitosten suhteen, kun en ole ehtinyt kotona kuvaamaan ja kirjoittamaan, kun loppukuu meni reissatessa.
Hemmottelupaketit olivat osa Blogimutsit yllättää - sinulle on postia! -kierrosta. Ja sattuipa vielä niin hauskasti, että me lähetimme ac:n kanssa paketit toisillemme, vaikka muut kierroksen mutsit saivat yllätyksensä eri ihmisiltä kuin kelle itse lähettivät.
Mukava tempaus kaiken kaikkiaan!
Isoja greippituikkuja
Bergamottisuihkugeeli
Ravitseva mustikkakasvonaamio
Appelsiini kuorintanaamio
ja saatteeksi vielä suloinen pöllökortti
Tuoksut sopivat kesään ja tuotteet täydellisesti omiin pieniin hemmotteluhetkiin, joista kerroin kierroksen alussa näin sanoin:
"Hemmottelen itseäni suihkussa ja saunassa. Satsaan suihkugeelin laatuun ja tuoksuun, kuorin ihon hyväntuoksuisella voiteella. Saunassa sivelen saunahunajaa kasvoille ja vartalolle ennen löylyyn menoa. Joskus laitan saunan tai suihkun jälken vielä kasvonaamion. Herkuttelen tummalla suklaalla ja hedelmillä. Iloiseksi minut saa aurinko, värit, hymyt ja halaukset sekä tietysti oma lapsi :)"
Tuikut tulevat tarpeeseen niinä haikeina hetkinä, kun kesäillan valosta on luovuttava. Vielä en suo syksylle sijaa ajatuksissani, mutta kynttilöistä on varmasti iloa, sitten, kun hämärän hiipimistä syysiltoihin ei enää voi olla huomaamatta.
Mainittakoon vielä, että kyseinen lähetys saapui perille hyvissä ajoin kesäkuun puolella. Minä itse olen myöhässä kiitosten suhteen, kun en ole ehtinyt kotona kuvaamaan ja kirjoittamaan, kun loppukuu meni reissatessa.
Hemmottelupaketit olivat osa Blogimutsit yllättää - sinulle on postia! -kierrosta. Ja sattuipa vielä niin hauskasti, että me lähetimme ac:n kanssa paketit toisillemme, vaikka muut kierroksen mutsit saivat yllätyksensä eri ihmisiltä kuin kelle itse lähettivät.
Mukava tempaus kaiken kaikkiaan!
lauantai 14. heinäkuuta 2012
maanantai 9. heinäkuuta 2012
Hei me reissataan!
Blogi ei varsinaisesti ole tauolla, mutta eipä minulla ole aikaa päivitelläkään kaikilta näiltä "kesäkiireiltä". Sukulointia ja ystävöintiä puolin ja toisin ollut kesämme täynnään, eikä sille loppua vielä näy. Myös pienen sairastelu on syönyt resursseja - ei onneksi mitään vakavaa, mutta kyllä se aikansa ottaa.
Parin viime viikon aikana Tiitiäinen on saanut kaksi uutta (yläetu)hammasta ja suusta on tullut myös kolme uutta sanaa toistuvasti oikeissa yhteyksissään:
"tintu" = lintu
"pappa" ja
"kitta" (tarkoittaa sekä kissaa että koiraa)
En tiedä, onko mahdollista, että kolmitavuisiakin sanoja jo tapailisi tuo kymmenkuinen, mutta kuultu on mm. "nenuna" (perunasta) ja "pununu" (puhelimesta).
Kuullaan taas kun keretään!
Kesäisin terveisin,
Tuittu&Tiitiäinen
Parin viime viikon aikana Tiitiäinen on saanut kaksi uutta (yläetu)hammasta ja suusta on tullut myös kolme uutta sanaa toistuvasti oikeissa yhteyksissään:
"tintu" = lintu
"pappa" ja
"kitta" (tarkoittaa sekä kissaa että koiraa)
En tiedä, onko mahdollista, että kolmitavuisiakin sanoja jo tapailisi tuo kymmenkuinen, mutta kuultu on mm. "nenuna" (perunasta) ja "pununu" (puhelimesta).
Kuullaan taas kun keretään!
Kesäisin terveisin,
Tuittu&Tiitiäinen
sunnuntai 10. kesäkuuta 2012
Puhuvan vauvan tyytyväinen kotiäiti
Vanhempainvapaa päättyi meidän perheessä virallisesti 1.6. Isäkuukaudella sitä olisi saanut tietysti vähän venytettyä, mutta koska mieheni on päätoiminen opiskelija, jätimme isän osuuden vanhempainvapaasta taloudellisista syistä käyttämättä.
Omalla kohdallani kotiinjääminen (toistaiseksi) tuntuu ainoalta oikealta vaihtoehdolta. Tiitiäinen tuntuu olevan hyvin kiinni äidissään, minussa, sillä meillä ei ole ollut paljoakaan hoitomahdollisuuksia lähipiirissä, enkä ole Tiitiäistä tohtinut tai tarvinnutkaan kenenkään vieraan hoitoon jättää. Tuttujen ihmisten hoitoon hän on jäänyt ongelmitta imetyksen mittaisen tauon ajaksi silloin tällöin. Enkä koe minulla olevan kiire takaisin työelämään:
Olen suorittanut kaikki kouluni ajallaan hyvällä opintomenestyksellä. Omalla alallani (pätkä)töitä riittää ja sanotaan, että virasta on turha haaveillakaan työuran viitenä ensimmäisenä vuonna. En myöskään koe ulkopuolista painetta työhön menemisestä: en pidä lapsen kanssa kotona olemista mitenkään vähemmän tärkeänä tehtävänä kuin äidin palkkatyötä. Tokikaan se ei ole yhteiskunnalle yhtä tuottoisaa, mutta yhtälö ei välttämättä ole aina niin yksinkertainen; yhteiskunnalle kun voi kertyä myös säästöjä, jos vanhemman kotona oleminen edistää koko perheen terveyttä ja hyvinvointia. Sitä paitsi kotihoidontuesta verotetaan aina vähintään 20%. Tietääkö muuten kukaan, miksi etuuksia verotetaan eri perustein kuin muuta tuloa?
Jotakuta voi mietityttää, miten rahat riittävät kotona olemiseen. Olen sikäli onnellisessa asemassa, että saan kotihoidontukeeni sekä hoitolisää että kuntalisää. Kohtuullisen opintolainani maksoin pois palkkarahoillani pian valmistuttuani. Asuntolainaa taas en ole halunnut ottaa, vaan asumme vuokralla. Sitä paitsi, mitä sitä kaipaisi, kun on aina tottunut vähään? Kun on sovussa itsensä ja lähiympäristönsä kanssa, ei kaipaa kauemmas.
Ainakaan tähän asti päivät vauvan kanssa eivät todellakaan ole käyneet pitkiksi. Enemmin tuntuu, että koko ajan olisi hommaa ja puuhasteltavaa odottamassa nurkan takana jahka kaikkeen kerkeäisi! Olen viihtynyt hyvin kotona lapsen kanssa ja tuntuu, että nyt vielä paremmin kuin koskaan, kun pienestä on jo ihan erilailla seuraa. Hän touhuaa paljon omiaan ja sitä on mukava seurata huushollauksen ohessa. On myös ihanaa olla todistamassa pienen kehitysaskelia - ensimmäistä, toista ja kolmatta seisomaan nousua, päähänpistoja ja puheenkehitystä.
Reilu viikko sitten Tiitiäisen suusta on alkanut kuulua sanoja:
- njam/njamnjam (ruuasta, tissimaidosta)
- tii-tii (äiti)
- tito (kiitos)
- äiei (heihei)
- mu mu (mummu)
(Kuvassa äidin ja tyttären kesäjalkineet - Tiitiäisen seisomaan nousemisen kunniaksi ostetut ensimmäiset kengät ja minun vanhat kirppiskenkäni.)
Omalla kohdallani kotiinjääminen (toistaiseksi) tuntuu ainoalta oikealta vaihtoehdolta. Tiitiäinen tuntuu olevan hyvin kiinni äidissään, minussa, sillä meillä ei ole ollut paljoakaan hoitomahdollisuuksia lähipiirissä, enkä ole Tiitiäistä tohtinut tai tarvinnutkaan kenenkään vieraan hoitoon jättää. Tuttujen ihmisten hoitoon hän on jäänyt ongelmitta imetyksen mittaisen tauon ajaksi silloin tällöin. Enkä koe minulla olevan kiire takaisin työelämään:
Olen suorittanut kaikki kouluni ajallaan hyvällä opintomenestyksellä. Omalla alallani (pätkä)töitä riittää ja sanotaan, että virasta on turha haaveillakaan työuran viitenä ensimmäisenä vuonna. En myöskään koe ulkopuolista painetta työhön menemisestä: en pidä lapsen kanssa kotona olemista mitenkään vähemmän tärkeänä tehtävänä kuin äidin palkkatyötä. Tokikaan se ei ole yhteiskunnalle yhtä tuottoisaa, mutta yhtälö ei välttämättä ole aina niin yksinkertainen; yhteiskunnalle kun voi kertyä myös säästöjä, jos vanhemman kotona oleminen edistää koko perheen terveyttä ja hyvinvointia. Sitä paitsi kotihoidontuesta verotetaan aina vähintään 20%. Tietääkö muuten kukaan, miksi etuuksia verotetaan eri perustein kuin muuta tuloa?
Jotakuta voi mietityttää, miten rahat riittävät kotona olemiseen. Olen sikäli onnellisessa asemassa, että saan kotihoidontukeeni sekä hoitolisää että kuntalisää. Kohtuullisen opintolainani maksoin pois palkkarahoillani pian valmistuttuani. Asuntolainaa taas en ole halunnut ottaa, vaan asumme vuokralla. Sitä paitsi, mitä sitä kaipaisi, kun on aina tottunut vähään? Kun on sovussa itsensä ja lähiympäristönsä kanssa, ei kaipaa kauemmas.
Ainakaan tähän asti päivät vauvan kanssa eivät todellakaan ole käyneet pitkiksi. Enemmin tuntuu, että koko ajan olisi hommaa ja puuhasteltavaa odottamassa nurkan takana jahka kaikkeen kerkeäisi! Olen viihtynyt hyvin kotona lapsen kanssa ja tuntuu, että nyt vielä paremmin kuin koskaan, kun pienestä on jo ihan erilailla seuraa. Hän touhuaa paljon omiaan ja sitä on mukava seurata huushollauksen ohessa. On myös ihanaa olla todistamassa pienen kehitysaskelia - ensimmäistä, toista ja kolmatta seisomaan nousua, päähänpistoja ja puheenkehitystä.
Reilu viikko sitten Tiitiäisen suusta on alkanut kuulua sanoja:
- njam/njamnjam (ruuasta, tissimaidosta)
- tii-tii (äiti)
- tito (kiitos)
- äiei (heihei)
- mu mu (mummu)
(Kuvassa äidin ja tyttären kesäjalkineet - Tiitiäisen seisomaan nousemisen kunniaksi ostetut ensimmäiset kengät ja minun vanhat kirppiskenkäni.)
sunnuntai 27. toukokuuta 2012
Kuvaruno: Kaikki menee aina eri lailla
Lehtirunoni ei päässyt mukaan HS:n runoblogiin, mutta tänne se pääsee :)
kauniin ja aina niin täydellisen epäonnistumista
kaikkea pilalle mennyttä
Olen viime aikoina pohtinut paljon.
Ajatellut.
käsikirjoitusta,
muuttujia.
tavoitteiden elokuva
ei ole todellista
Kaikki menee aina eri lailla
päämäärää kohti kulkiessa
testi ajatuksen voimallesi:
Elämä.
Alkuperäinen teksti oli Sanna Wikströmin kolumni Kaikki on menee aina eri lailla Kotilieden numerossa 7/2012. Se olikin hyvä teksti!
kauniin ja aina niin täydellisen epäonnistumista
kaikkea pilalle mennyttä
Olen viime aikoina pohtinut paljon.
Ajatellut.
käsikirjoitusta,
muuttujia.
tavoitteiden elokuva
ei ole todellista
Kaikki menee aina eri lailla
päämäärää kohti kulkiessa
testi ajatuksen voimallesi:
Elämä.
Alkuperäinen teksti oli Sanna Wikströmin kolumni Kaikki on menee aina eri lailla Kotilieden numerossa 7/2012. Se olikin hyvä teksti!
Minulle oli postia
Tällä viikolla kopsahti luukkuuni annin organisoiman Sinulle on postia kierroksen tiimoilta. Kuten kuvasta näkyy, suklaa ei ole kauaa pysynyt koskemattomana. Onneksi suklaalevystä saa suht edustavan kuvan avattuna (tai tyhjänäkin) ;)
Kiitos salaiselle äitiystävälleni ihanista suklaista!
Kiitos salaiselle äitiystävälleni ihanista suklaista!
lauantai 19. toukokuuta 2012
Pikaiset kuulumiset
Hei kaikille kolmelle lukijalleni!
Hiljaista on pitänyt blogin puolella, mutta se johtuu vain siitä, että elämässä on säpinää. Itse muutto sujui hyvin, alkaa vaan jo väsyttää tämä kaaos ja kaikki erityisjärjestelyt arjessa. Netti saatiin toimimaan maanantaina, mutta toistaiseksi vain makuuhuoneen lattian rajassa. Se ei houkuttele käyttämään konetta enempää kuin on pakko...
Olen saanut sormet multaan, hankkinut kirjastokortin, etsinyt lähikirpparit ja tavannut kahta ystävääkin eli kotiutuminen uudelle paikkakunnalle on alkanut sinänsä hyvin. Uusi asuinpaikka on viehättävä ja olen valokuvannut lähiseutua. Ehkä tännekin eksyy jotain otoksia, kunhan saan ne (vielä toistaiseksi pahvilaatikossa olevalle) koneelleni ladattua.
Tiitiäinen on ollut kaksi päivää kuumeessa. Toivon, että johtuisi vain hampaista, sillä yskää hänellä on riittänyt jo kuutisen viikkoa. Auringonpaistetta ja lämpöä on toukokuun ensimmäisille viikoille riittänyt kiitettävästi ja harmittaa, kun ei voi ottaa siitä kaikkea iloa irti. Toisaalta muuttohommat ärsyttävät ja kaipaavat vastapainoa, mutta kaikki muu puuhastelu hidastaa kodin laittamisen etenemistä. Siksi toisaalta haluaisin vaan tehdä kaiken mahdollisimman nopeasti alta pois.
Palaillaan!
Hiljaista on pitänyt blogin puolella, mutta se johtuu vain siitä, että elämässä on säpinää. Itse muutto sujui hyvin, alkaa vaan jo väsyttää tämä kaaos ja kaikki erityisjärjestelyt arjessa. Netti saatiin toimimaan maanantaina, mutta toistaiseksi vain makuuhuoneen lattian rajassa. Se ei houkuttele käyttämään konetta enempää kuin on pakko...
Olen saanut sormet multaan, hankkinut kirjastokortin, etsinyt lähikirpparit ja tavannut kahta ystävääkin eli kotiutuminen uudelle paikkakunnalle on alkanut sinänsä hyvin. Uusi asuinpaikka on viehättävä ja olen valokuvannut lähiseutua. Ehkä tännekin eksyy jotain otoksia, kunhan saan ne (vielä toistaiseksi pahvilaatikossa olevalle) koneelleni ladattua.
Tiitiäinen on ollut kaksi päivää kuumeessa. Toivon, että johtuisi vain hampaista, sillä yskää hänellä on riittänyt jo kuutisen viikkoa. Auringonpaistetta ja lämpöä on toukokuun ensimmäisille viikoille riittänyt kiitettävästi ja harmittaa, kun ei voi ottaa siitä kaikkea iloa irti. Toisaalta muuttohommat ärsyttävät ja kaipaavat vastapainoa, mutta kaikki muu puuhastelu hidastaa kodin laittamisen etenemistä. Siksi toisaalta haluaisin vaan tehdä kaiken mahdollisimman nopeasti alta pois.
Palaillaan!
torstai 19. huhtikuuta 2012
Tervehdys
Tiitiäisen alettua nukkua ehyitä öitä, olen nyt useampana aamuna peräkkäin herännyt ennen häntä. Lieneekö valostuneilla aamuilla myös vaikutuksensa asiaan?
Tänä aamuna tein aurinkotervehdyksiä. Aika kankealta tuntui pitkän tauon jälkeen, mutta hengitys sentään pelasi!
Totisesti, aurinko, olet tervetullut näiden pilvisten ja lumentäyteisten päivien jälkeen!
Tänä aamuna tein aurinkotervehdyksiä. Aika kankealta tuntui pitkän tauon jälkeen, mutta hengitys sentään pelasi!
Totisesti, aurinko, olet tervetullut näiden pilvisten ja lumentäyteisten päivien jälkeen!
lauantai 14. huhtikuuta 2012
Runokilpailu
Tänä aamuna Tiitiäinen nukkui minua pidempään. Pienen nukkuessa osallistuin Hannen blogissaan vinkkaamaan Helsingin Sanomien runokilpailuun. Taidanpa esittää omani täällä sitten, kun kilpa on ohi :)
Vielä kerkeää mukaan, siis huomiseen saakka.
Vielä kerkeää mukaan, siis huomiseen saakka.
tiistai 3. huhtikuuta 2012
INTRO - ihmettelyä
Niin vakavasti
arvokkaasti viisaasti sulokkaasti
pieni vieraani kysyy
Saanko katsella simpukoitasi
onko sinulla japanilaista simpukkaa
ja hän kysyy myös
simpukkain ja meritähtien
anatomisista ominaisuuksista
Vastaan minkä osaan
ja minussa puhkeaa syvä ilo
ja mieltymys tähän vieraaseen
joka ei kysy
mihin näitä voi käyttää
miksi olen kerännyt simpukoita
mitä hyötä niistä on
- Kyllikki Villa
En oikein itsekään tiedä, mitä tämä uusi blogi tulee pitämään sisällään. Jotain minusta. Minun juttuja. Varmasti siis myös paljon lasta ja äitiyttä, kätilöyttä, runoutta, valokuvia... sitä sun tätä. Ehkä voisin opetella kirjoittamaan lyhyemmin, niin ehtisin useammin?
Aiemmin en ole tykännyt kerrata lainattua, koska miksi kirjoittaa uudelleen sellaista, mikä on jo kirjoitettu? Monesti jotain runoa/tekstinpätkää googlettaessani sitä ei kuitenkaan löydy. Ehkä runous ei ole vielä vallannut internetiä (tarpeeksi). Ja muutenkin, joskus joku on osannut pukea riisutun ajatuksen niin istuvasti, ettei paremmasta väliä. Siksi tämä aloitukseksi, tuntui siltä.
Taitoa ihmetellä, löytää ilo pienestä, sitä me kaikki tarvitsemme.
TERVETULOA!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)